Vanhuuden Ilo Oy

- Iloa Vanhainkotien Arkeen -

Yhteinen Tavoitteemme

"Virkistämällä senioreiden elämää parannamme heidän elämänlaatuaan sekä tuomme vanhemman sukupolven lähemmäksi nuorempaa.”

Palvelumme

Monesti palvelutaloissa vanhukset viettävät onnellista elämää, mutta heiltä puuttuu kosketus uuteen sukupolveen. Vanhukset tapaavat arjessaan lähinnä hoitohenkilökuntaa ja toisiaan. Lisäksi alalla vallitsevan työvoimapulan takia vanhainkotien työntekijät ovat kiireisiä eikä heillä välttämättä ole aikaa antaa riittävää panosta vapaa-ajan toiminnalle.


Juuri tästä syystä vanhukset nauttivat palvelustamme niin paljon: se on jotain uutta ja erilaista - virkistävä tuulahdus! Tiimi työntekijöitämme tulee viikoittain vierailemaan vanhainkodissanne muutamaksi tunniksi. Käynnin aikana asukkaanne viettävät mukavaa ja iloista aikaa nuorten työntekijöidemme kanssa erilaisten aktiviteettien parissa.


Aktiviteetit vaihtelevat viikoittain sisältäen esim. yhteislaulua työntekijöidemme säestäessä, lautapelien pelailua ja ulkoilua. Sisällytämme aktiviteetteihin nykypäivän teknologiaa (esim. tabletit), jonka hyötykäyttöä (mm. YLE Areena, YouTube, Skype) vanhukset samalla oppivat.

Tiimimme

Big image

Tiimimme koostuu 17-22 vuotiaista nuorista, jotka on valittu ja koulutettu arvojemme mukaisesti. He ovat:

- Kunnioittavia ja vanhuksia arvostavia.

- Innokkaita sekä iloisia.

- Kohteliaita.

- Oma-aloitteisia.

- Ahkeria ja vastuullisia.

Esimerkkiohjelma Vanhuuden Ilon Käynnillä

13.45: Tiimimme saapuu paikalle ja hoitaa käytännön järjestelyt vapaa-ajan tilassa kuntoon.

14.00: Asukkaiden tervehtiminen ja kuulumisten vaihtaminen.

14.10: Alkuvirkistys senioreiden lapsuuden aikojen yhteislaulun parissa.

14.20: Bingo!

15.00: Lyhyt ulkokävely sekä aktiviteetteja vanhainkodin lähiympäristössä.

15.30: Iltapäiväkahvit yhdessä työntekijöidemme kanssa.

15.50: Yhteinen aktiviteetti: Levyraati YouTuben käyttöä opettelemalla.

17.00: Hyvästelyt ja ei muuta kuin ensi viikkoa odottamaan!

17.05: Tavaroiden pakkaaminen ja vapaa-ajan tilan järjesteleminen.

Miksi aloittaa yhteistyö kanssamme?

+ Tuotatte lisärvoa vanhainkotinne asumispalveluihin.

+ Satunnaisten ulkopuolisten viihdyttäjien tarve poistuu.

+ Kilpailusta positiivisella tavalla erottava yhteistyö.

+ Vapaa-ajan vieton organisoimisesta säästyy resursseja.

Palveluhinnastomme

Yhden Vanhuuden Ilo –työtunnin hinta on 25€ + alv. 24%. Voitte itse valita juuri teidän vanhainkodillenne sopivan työntekijämäärän sekä työpäivän keston. Suosituksemme kuitenkin on 3 tuntia sekä 1 työntekijä per 3 osallistuvaa asukasta.




Meistä yrityksenä

"Perustimme maaliskuussa 2013 Vanhuuden Ilo Oy:n ratkaistaksemme yhteiskunnassamme orastavan ongelman - kuilu vanhan sukupolven välillä nuoriin sekä nykypäivän teknologiaan on kasvanut liian suureksi. Tarjoamalla nuorille osa-aikaistyön koulunkäynnin ohella haluamme tarjota heille työpaikan, jossa heihin luotetaan ja annetaan vastuita. Nuorina yrittäjinä ja yliopisto-opiskelijoina on meille tärkeätä tuottaa yhteiskunnalle positiivista "tulosta" taloudellisen ohella." -Mauri Lahti ja Janne Nuutinen, yrityksen perustajajäsenet