Tiistai 2.6.2015

Heidin hössöttäjät

Pyhä kolminaisuus

Pyhä kolminaisuus tarkoittaa isää,poikaa ja pyhää henkeä. Isä on Jumala, poika on Jeesus Kristus ja pyhä henki on kaikissa ihmisissä. Näille kaikille on myös toiset nimet eli isä on luoja, poika on lunastaja ja pyhä henki on pyhittäjä. Jumala loi luomakunnan,maailman ja eläimet.
Big image

Mitä muuta teimme tänään

Aloitimme päivän 8:15 aamupalalla, jonka jälkeen nostimme lipun. Sitten päivämme alkoi jumiksella,jonka aiheena oli joulu. Tänään tuli pelattua paljon beach volleyta ja pingistä. Mediksessä rentouduimme luokan latialle asetetuilla patjoilla. Workshopissa aiheena oli pyhä kolminaisuus. Olympialaisissa oli tuo minulle-peli. Haimme isosille esim. käpysiä, kiviä, hammasharjoja ja Niklaksen. Lauloimme virsiä ja keskustelimme Jumalasta saunassa. Tänään aloitettiin myös murhaajapeli ja 5 kuoli ensimmäisten noin 10 minuutin aikana. Tänään lounaalla oli makaroonilaatikkoa ja päivällisellä kalakeittoa. Raamiksessa keskusteltiin Jumalasta,jeesuksesta ja itsestäkin. Päivä oli mukava:) Ja ryhmähenki tuntui olevan oikein hyvä ja suurin osa pelasikin vapaa-ajat yhdessä beach volleyta.


Heidin hössöttäjät kiittää ja kuittaa kolmos leirin toisen päivän!